Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Pätkismuffinit

Tein viikko sitten todella hyviä muffinseja ja ajattelin nyt jakaa ohjeen kanssanne.


Pätkismuffinit
1 ps (140g) minipätkiksiä
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g leivontamargariinia tai voita
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1 3/4 dl maitoa


1. Paloittele pätkikset kolmeen osaan.
2. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sulata rasva ja lisää se hieman jäähtyneenä taikinaan.
3. Sekoita jauhot, kaakao- ja leivinjauhe, vaniliinisokeri sekä pätkikset keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
4. Jaa taikina muffinivuokiin (mulla tuli 15 kpl). Paista 200 asteessa 20-25 min.
5. Nauti.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kevennetyt Runebergin tortut

Yksi lempparileivoksistani on Runebergin tortut. Olen tosin todella nirso niiden suhteen, sillä ihan mikä tahansa ei käy. Kaupasta ostetut ja "normaaliohjeen" mukaan tehdyt rasvaiset ällötykset saavat ainakin allekirjoittaneen niskavillat pystyyn.

Löysin tässä vähän aikaa sitten ohjekätköstäni Kevennettyjen Runebergin torttujen ohjeen ja se oli menoa sitten. Ajattelin jakaa tämän mahtavan ohjeen nyt kanssanne.

Kevennetyt Runebergin tortut

Taikina
1 kananmuna
3/4 dl sokeria
1 dl jauhettuja manteleita
1 dl kauraleseitä
1 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
½ dl ruokaöljyä
½ dl omenamehua

1. Vatkaa kananmuna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sekoita jauhettu manteli, kauralese, vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään.
3. Sekoita ruokaöljy ja omenamehu keskenään.
4. Lisää kananmuna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja ruokaöljy-mehuseosta.
5. Annostele pieniin muffinivuokiin.
6. Paista 200 asteessa n. 10-15 min.

Kuorrutus
reilu dl tomusokeria
tilkka vettä

Hilloksi vadelmahilloa tai lettuhilloa.



Annoksesta tulee noin 10-12 kpl.