Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. elokuuta 2013

Loppurutistus

Nyt se on KYH taputeltu loppuun. Lopputulokseksi jäi allekirjoittaneella 16/22, eli 6 paria jäi vielä kesken - mutta se ei haittaa!

Loppuraportin teen sitten kunhan esittelen viimeiset valmistuneet, eli mahdollisimman pian :)

Tänään oli kiva löytää pari keskeneräistä työtä, joista ei ollut muistikuvia - ja kaiken lisäksi saan tehdä niitä nyt, kun KYH on loppu (en antanut itselleni lupaa tehdä niitä KYH:in aikana)!

Mukavaa elokuun alkua kaikille!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Väliaikatietoja

Kiirettä on pitänyt KYHin kanssa. Tällä hetkellä 9 paria valmiina, jotka olisi tarkoitus esitellä teille mahdollisimman nopeasti, mutta lomareissut pukkaa päälle. Yritän olla kuitenkin mahdollisimman nopea niiden kanssa!

Mukavaa heinäkuun jatkoa ja tsemppiä KYHiläisille!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

KYH-aloitukset (kooste)

Siinä ne nyt on. Kuva on otettu viikko sitten (23.6.), joten tilanne on ehtinyt tuosta jo hieman muuttumaan. Nyt on yhteensä 4 valmista paria, 5. olisi tarkoitus tikutella tänään vielä loppuun.

Sukat ovat järjestyksessä alkaen ylhäältä vasemmalta ja suunta on aina oikealle :)

Aloituksia siis tein 1/päivä ja tikuttein suurimmaksi osaksi samana päivänä vain sinä päivänä aloitettua paria. Kuvasta siis näkee, kuinka paljon olen ehtinyt mitäkin minäkin päivänä neuloa.

Ajattelin laitella tähän loppuun vielä tilastoa, kuinka monet sukat on mistäkin langasta tekeillä:

Novita Wool: 4 (1 valmis)
Novita Nalle: 2
Novita 7 Veljestä: 7 (1 valmis)
Novita Isoveli: 5 (1 valmis)
Novita Tennessee: 1 (1 valmis)
Pro Lana Meine Wolle Pro Socks: 1
virosta tuotu villalanka: 1
DoraSim: 1

Sellaista, nyt olisi sitten vielä heinäkuu aikaa tikutella nuo valmiiksi. Saa nähdä, miten hullun käy! :D Jatkossa luvassa siis erittäin sukkapainotteisia postauksia (toivottavasti) valmiista sukista!

21. + 22.

Toiseksi viimeisenä päivänä eli 21. päivänä puikoille pääsi elämäni ensimmäiset broken seedit. Kivalta näyttää jo nyt, mutta jännäämiseksi menee, riittääkö värillinen lanka....
Viimeinen aloitus (22.) oli pieneen jalkaan, junasukkapari serkun elokuussa syntyvälle vauvalle.

Siinäpä ne kaikki aloitukset olivat. Vielä on luvassa kooste kaikista!

19. + 20.

19. puikoille pääsi elämäni ensimmäiset junasukat, aikuisten koossakin vielä!
20. puikoille pääsi yksi minun lempi väriyhdistelmistä: turkoosi + ruskea. Nam!

perjantai 28. kesäkuuta 2013

16. + 17. + 18.

16. aloituksessa pääsin testaamaan minulle kahta uutta juttua: numeron 3,25 puikkoja ja DoraSim-lankaa. Tuntuneet ihan kivoilta.
17. aloituksessa opin uutta - nirkkoreunan!
18. aloitus ihan perus unisukkaan Novita Woolin jämistä.

13. + 14. + 15.

Blogihiljaisuus on hieman venynyt kiireiden vuoksi, mutta KYH-hommat ovat edenneet! Kaikki 22 aloitusta sain aloitettua ja tällä hetkellä 4 paria on jo valmiina. Palaillaan kuitenkin vielä muutaman postauksen verran näihin aloituksiin....

13. aloituksena puikoille pääsi jälleen Hyshys-työ.
14. aloituksena sukkaa lapsen (2,5 v) koossa pikku prinsessan toivevärissä
15. aloituksena hieman ohuemmasta langasta.

torstai 13. kesäkuuta 2013

12.

Eilisen aloitus, eli 12. aloitus toi mulle mieleen tiikerin :) Tykkään jo nyt tosi paljon!

10. & 11.

10. aloitus näyttää tältä:
Hyshys hommia Isoveljestä - taas. Nyt taas naisen koossa :) Seuraavaksi edessä kiilakavennukset.

11. aloitus näyttää tältä:
LiseLotet serkun vauvalle tulossa, varsi jo valmis :)

8. & 9.

Viime päivinä on pitänyt todella kiirettä, joten koneelle en ole ehtinyt, mutta neulomisellehan on aina aikaa, vai mitä :D

8. aloitus oli tällainen:
Kesäinen nilkkasukkapari Tennesseestä, eka valmis ja toka alotteilla. Näiden kanssa oli vähän säätöä, kun eka mun piti aloittaa ihan eri sukat tuolloin, mutta ne ei tuntunu enää niin hyviltä. No, nämä puikoille ja sitten on ihan jees! Nää on vaan vähän väljät, mutta ei anneta sen haitata, kesäkotisukkina ok:t.

9. aloitus oli minun ensimmäinen Olgani:
Mustavalkoinen rulez! Tykkään. :)

lauantai 8. kesäkuuta 2013

6. & 7.

"Eilen" eli siis kellon mukaan jo toissa päivänä, eli KYH:in 6. päivänä into oli vähän neulomisesta poissa. Sain silti aloitettua päivän sukkaparin:
Lanka on noin Novita Nallen paksuista ja siitä siis sukat itselle tulossa.

"Tänään" puikoille pääsi jälleen hyshys-pari. Tällä kertaa ensimmäisen varsi ja kantapää valmis :)
Laskeskelin just, että mun pitää saada yksi pari huomenna (=tänään) valmiiksi, jotta pääsen aloittamaan seuraavaa :D Puikot alkaa huveta ja silleen.. Saa nähdä miten hullulle käy!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

5.

Tänään ei oikein neulominen maistunut. Silti sain kuitenkin päivän sukkaparin ensimmäisen sukan puikoille ja tikuttelin hieman vartta menemään... :)
Oranssia seiskaveikkaa 36 silmukalla kummitytölle :)

2. & 3. & 4.

Viime päivinä on pitänyt hieman kiirettä, joten koneelle en ole ehtinyt. Sukkien aloituksia sen sijaan on syntynyt yksi/päivä.

2. päivänä puikoille pääsi:
Kalajoki-sukat Novita Nallesta, joista ensimmäinen eteni kantapään yli

3. päivänä puikoille pääsi:
Raitasukat Isoveljestä, joista myös ensimmäinen eteni kantapään yli

4. päivänä puikoille pääsi:
Hyhys-sukat Isoveljestä, joista ensimmäinen valmistui ja toisesta varsi on valmis

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

1.

KYH:iä yksi päivä takana, 60 edessä. Tämän päivän saldo on tässä:


Vauvan kierresukkahan/kantapäätön/you name it siis puikoilla nyt. Ensimmäinen sukka päättelyä vailla valmis ja toinen ihan hyvällä mallilla :)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Päivitystä kiireen keskellä

Tervehdys jälleen!

Innostus olisi käsitöitä kohtaan erittäin korkealla, mutta aika ei vain riitä kaikkeen. 

Viimeisen reilun viikon aikana koulutöitä on ollut niin paljon, etten ole ehtinyt koskeakaan neuleeseen ja nukkuminenkin on jäänyt vähälle. Kaiken lisäksi kaksi kielten kirjallista tuotosta olisi vielä tehtävänä (onneksi hissan tutkielma sekä uskonnon että psykologian esitelmät on jo tehty) ennen ensi viikolla starttaavaa koeviikkoa niin halleluja! Kun ensi viikon maanantaista on selvitty, voin toivottavasti huokaista sillä tämä jakso on sitten koeviikkoa vaille valmis. Koeviikko kun on vain kokeille - ei millekään muulle. Kaiken lisäksi siinä on pääsiäinen välissä, joten lukuaikaa on paljon enemmän kuin ennen.

Naurattaa joskus lukea muiden hienoista aikaansaannoksista täällä blogimaailmassa, koska olenhan minä saanut kaikkea aikaan - melko paljonkin, mutta ne kuvat on vaan tuolla koneen kuvakansioissa ajanpuutteen vuoksi. Toivottavasti ymmärrätte - postailen niitä teille heti, kunhan on vähän edes aikaa.

Ruotsin kirjoitelma odottaa, joten adios!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Nyt työn alla

Jospa minä (mahdollisesti) harrastaisin vähän aktivoitumista tulevaisuudessa? Lomakin alkoi nyt, tosin koulutehtäviä on aivan liikaa tehtävänä.

4 käsityötä on valmistunut tämän vuoden puolella, joten aivan toimeton en ole ollut. Niistä lisää mahdollisimman pian, sillä nyt tulin esittelemään työn, jota olen väkertänyt lähes kaksi viime viikkoa - ja joka toivottavasti valmistuu pian, on sen verran tylsä.
Sain ystävänpäivän seutuun puhelun kummityttöni äidiltä, joka on allerginen villalle (eikä siedä mohairia tai akryyliä), että olisi tarvetta tuubihuiville. No, siinä aikani pähkäiltyäni keksin, että bambu olisi sopiva lanka, tuubihuiviin tosin aika ohut. No kaksinkertaisena se on suht. ok.
Värit valikoitui puhelimen välityksellä (hän asuu Kauhajoella ja minä Itä-Suomessa) ja omasta mielestäni aika kiva yhdistelmä on kyseessä. Huivia on neulottu jo 30 cm ja vielä olisi jonkin verran edessä. Toivottavasti ei kestä enää kauaa, sillä sormet syyhyäisivät jo muiden projektien perään.

Niin, kysyisinkin teiltä, kanssaneulojani, miksi oi miksi aina kun sinulla on jokin tärkeä neule tms. työn alla, löytyy aivan ihania ohjeita? Vai onko se vain tylsistymisen seuraus? Viime päivinä on nimittäin löytynyt luvattoman paljon liian hyviä ohjeita!

Neulerikasta maaliskuuta!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uudenvuoden lupaukset

Ajattelin muodostaa näistä uudenvuoden lupauksista perinteen, sen verran tavoitteellisuutta haluan, sen että on "tekemisen meininki".

Viime vuoden uudenvuoden lupaukset voit katsoa täältä.

No, miten viime vuoden lupaukset toteutuivat? Vaihtelevasti.

- yritin vähentää lankavarastoani, mutta silti se kasvoi hieman
- opettelin 6 (!!!!) uutta tekniikkaa: huovutetut lapaset (konehuovutus), virkkaaminen (uudelleen), intarsia, kärjestä aloitetut sukat, kirjoneule ja kuvio eri pintojen avulla.
- ikuisuusprojekti saatiin loppuun kesäkuussa (klik), nyt tosin farkkuliivistä alkaa pelottavasti muodostua uusi ikuisuusprojekti...
- "lista" lakkasi tänä vuonna, mutta yritin silti saada sen loppuun - siinä onnistumatta, kiitos vaan ompeluinspiraadittomuuden ja farkkuliivin.

Eli noin puolet uudenvuoden lupauksista toteutui - ei paha. :)

No, sitten niihin tämän vuoden lupauksiin:
  • Lupaan tyhjentää lankavarastoani enemmän kuin hommaan sinne lisää tavaraa (ainakin yritän) TAAS
  • Neulon ainakin yhdet Cookie A:n sukat (näissä tuleekin varmaan jotain uutta tekniikkaa)
  • Lupaan saada farkkuliivin valmiiksi
  • Yritän tehdä joululahjat hyvissä ajoin, ettei jäisi jouluaattoon viimeisen tekeminen...
Saa nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan!

P.s. Vielä olisi kaksi käsityötä = setti viime vuodelta esittelemättä!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kuulumisia

Hei taas pitkästä aikaa!

Kiirettä pitää täällä ruudun toisella puolella! Käsityöt ovat jääneet viime aikoina melko vähälle koulukiireiden, matkojen sekä ihan vaan motivaation puutteen vuoksi.

Koulukiireet aiheuttaa tämän hetkinen jakso, joka on yksi tämän vuoden rankimmista (ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä). :D Koulukiireitä on aiheuttanut myös se, että meikäläinen on reissaillut tässä kuukauden aikana tavallista enemmän ja se sitten "kostautuu" lisätehtävinä. Minä siis olin ensin koulun kanssa käymässä Vaasassa (3 päivää) ja sitten syyslomalla Dubaissa, Arabiemiraateissa (jota varten piti hommata 3 päivää lisävapaata). Näiden summana liekö syntynyt tuo motivaation puute - tiedä häntä.

Vaikka mitään ei ole valmistunut, ei se tarkoita, ettenkö minä olisi jotain ostanut... Paha tapa..
Neljä kerää Keloa kaulahuiviin (puikoilla jo!)
Kerä valkoista Crystalia Nooran ohjeella tehtävään neulepantaan
Sekä 4 kerää Rose Mohairia alennuslaarista... :)

Sellaista tällä erää!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Vaiheessa

Joskus, kun luen blogeja, saan inspiraation muiden tuotoksista. Näin kävi muun muassa nyt.
Jämät puntarissa (7 Veljestä ja Nalle)
Huimat 723 g!

Eli materiaalia on ainakin tällä hetkellä reilut 700 g (lisääntyy mahd. sitten kun jämiä syntyy) ja Nalle ja 7 Veljestä käy tähän jämälankaprojektiin kuin nenä päähän!
Kuka arvaa mitä sieltä on syntymässä? Voin antaa vinkin, että tässä tarvitaan koukkua ;)

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uudenvuoden lupaukset

  • Lupaan tyhjentää lankavarastoani enemmän kuin hommaan sinne lisää tavaraa (ainakin yritän)
  • Lupaan opetella ainakin yhden uuden tekniikan
  • Lupaan tehdä ikuisuusprojektini loppuun
  • Lupaan saada "listani" loppuun