Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. huhtikuuta 2012

Tuunailua

Tuunasin tässä yhtenä päivänä hupparia...

Mä olin jo pitkään etsinyt hyvää hihatonta hupparia kuntosalille ja liikuntatunneille. Kyllähän niitä kaupassa on, mutta millä hinnalla! Päätin siis tuunata sellaisen itse.

Alkutilanne: hieman kulahtanut musta huppari
Sitten hieman naps naps ja yhteistyötä ompelukoneen kanssa ja lopputulos oli tällainen:
Muutaman kerran tuo on ollut jo käytössä ja toimii! Halpa ja hyvä ratkaisu mielestäni!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Korjausompelua

Mulla on ollut kesästä asti tarkoitus ommella muutama korjausompelu, mutta kuinkas ollakaan, mä sain sen aikaan vasta viime maanantaina!


Alun perin minun oli tarkoitus korjata kolme vaatetta, mutta yhden kanssa kävi niinkin hassusti, että ostaessa se oli auttamattoman iso (oiskohan kannattanut sovittaa ennen ostamista..?) ja korjatessa se menetti kokonaan muotonsa ja näin ollen käyttötarkoituksensa. No, kaksi toimivaa korjausta tein:
Lyhensin isän kollarit ja valkoisten farkkushortsien lahkeet laitoin uuteen uskoon (niissä oli ennen hapsut ja minä inhoan hapsuja tietyissä vaatteissa, kaulaliinoissa ne on ihan ok).


Sellaiset ompelut tällä kertaa!

maanantai 29. elokuuta 2011

Värjäilyjä

Noin viikko sitten innostuin värjäilemään pari vaatetta antaakseni niille ns. toisen mahdollisuuden. Kumpikin onnistui hyvin, vaikkei niistä tullut mustia - vaan sinisiä. Silti ne onnistuivat hyvin ja pääsevät kyllä käyttöön.


Värjäämäni housut ovat vielä puolitiessä tuunauksensa osalta, paita on näillä puheilla valmis.


Housut:
Paita: Tästä lähdettiin.
Tähän päästiin:
Itse olen tyytyväinen lopputulokseen ja värjäyskin oli ihan kiva uusi kokemus. Värinä käytin Dylonin käsivärejä, joita saa Tiimarista alle 5 eurolla.