perjantai 1. heinäkuuta 2011

Faktoja

Olen pienestä asti ollut kiinnostunut käsitöistä ja osasyy siihen on se, että äitini on yhdeltä ammatiltaan vaatetusalan artesaani ja hänellä on ollut oma ompelimo. Näin ollen olen pienestä taaperosta asti seurannut käsitöiden valmistusta lähietäisyydeltä.


Oma "käsityöurani" alkoi minun ollessa 7-vuotias. Silloin tein ensimmäisen neuletyöni - pinkki/violetin penaalin. Toki sitä ennen olin askarrellut runsaasti, mutta niin. Se oli ensimmäinen neuletyöni.


Ala-asteen aikana kävin käsityökerhossa, jossa opin käsitöiden perusteita eri töiden merkeissä. Silloin tein mm. pehmoketun, joka on edelleen tallessa :D Käsityökerhossa fiilis tehdä asioita oli täysin eri kuin koulun käsityötunneilla, jossa meidän ei annettu olla luovia. Kerhossa me saatiin itse suunnitella tekemämme työt. Kerhon loputtua käsityöintoni laski, koska kotona tein harvoin käsitöitä ja koulun tunnit eivät vastanneet odotuksia ollenkaan.


Yläasteella innostuin uusiksi käsitöistä ja aloin tehdä kotona paljon kaikkea. Olin aktiivinen koulun tunneilla, jossa sai vihdoin olla luova ja se oli se, mitä olin odottanut. Tein intopinkeänä töitä toisensa perään - ja huomasin olevani taitava. Siitä tuo innostus on tähän päivään asti säilynyt - ja tulee toivottavasti säilymään vielä pitkään! Joskus tosin on niin kiire koulun tms. kanssa, etten yksinkertaisesti ehdi tekemään mitään, mutta pyrin siihen, ettei tällaisia kiireitä tule.


Nykyään neulon paljon enemmän kuin virkkaan, olen virkannut viimeksi melkein kaksi vuotta sitten yhteen villapaitaa kauluksen... :D Joten tässä blogissa tullaan todennäköisesti näkemään enemmän neulottua asiaa kuin virkattua.


Ompelen myös aika harvoin, mutta silti useammin kuin virkkaan... Ompelussa koen vielä olevani aika untuvikko, mutta ainahan sitä voi parantaa. Tykkään itse suunnitella tulevia ompelutöitä, mutta harva päätyy toteutukseen juuri sellaisena kuin olen sen suunnitellut, ja vain taitojen puutteen vuoksi.


Tämä blogi kertoo siis kaikesta käsitöihin liittyvästä - vaikeuksista, keskeneräisistä töistä, uusista taidoista, joita opin.... Kaikesta mikä liittyy jollain tapaa käsitöihin. Pyrin olemaan melko aktiivinen kirjoittaja, mutta saa nähdä, mitä aika tuo tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti